Perjantai koitti vihdoinkin ja reissattiin Kuopioon hakemaan tytöt kotiin. Pennut oli kasvanut taas roimasti ja olivat kaikki ihanan reippaita ja tomeroita. Viiden tunnin automatka meni yllättävän mukavasti, molemmat koirat nukkuivat melkein koko matkan. Wiima ei pissannut matkan aikana kertaakaan, kotona sitten sellanen atlantiksen kokonen lätäkkö. Ensimmäisenä yönä oli rytmi vähän sekaisin, mutta viime yö nukuttiin jo melkein kahdeksan tuntia. Wendy on ollut vähän levoton ja sitä saa olla komentamassa että antaa Wiiman nukkua.